Mikä on yleinen valtakirja?

Yleinen valtakirja, yleisvaltakirja ja avoin valtakirja ovat arkikielessä käytettyjä termejä, mutta oikeustoimilaki ei anna niille yhtä yksiselitteistä vakiomääritelmää. Oikeudellisesti ratkaisevaa on, millaisen valtuutuksen henkilö on tosiasiassa antanut ja mitä valtakirjaan on kirjoitettu.

Oikeustoimilain 10 §:n lähtökohta on, että valtuuttajan nimissä ja valtuutuksen rajoissa tehty oikeustoimi sitoo valtuuttajaa. Siksi yleisen valtakirjan suurin kysymys on toimivallan raja: kuinka laajan oikeuden asiakirjan sanamuoto tosiasiassa antaa? Lähde: Finlex (oikeustoimilaki)

Jos valtakirjassa lukee vain “valtuutan henkilön hoitamaan asioitani”, vastaanottajalle voi jäädä epäselväksi, kattaako se sopimusten tekemisen, rahojen nostamisen, tietojen saamisen, omaisuuden myynnin vai ainoastaan tavanomaisen asioinnin. Yleinen otsikko ei korjaa epätarkkaa sisältöä.

Yleinen valtakirja vai yksilöity valtakirja?

Yksilöity valtakirja rajataan tiettyyn tehtävään tai asiaryhmään. Yleinen valtakirja pyrkii kattamaan laajemman joukon tehtäviä. Kumpikaan ei ole automaattisesti parempi, mutta riskit ovat erilaiset.

Hyvä periaate on antaa niin paljon toimivaltaa kuin tehtävän hoitaminen edellyttää, mutta ei tarpeettomasti enempää. Tämä helpottaa myös valtakirjan hyväksyvän pankin, viranomaisen tai muun tahon työtä.

Mitä yleiseen valtakirjaan kannattaa kirjoittaa?

Vaikka tavoite olisi laaja valtuutus, valtakirjan pitäisi olla rakenteeltaan täsmällinen. Yksilöi osapuolet, kuvaa valtuutuksen kattamat asiaryhmät ja merkitse voimassaolo. Tarvittaessa ilmaise myös oikeus vastaanottaa salassa pidettäviä tietoja, jos hoidettava asia sitä vaatii ja vastaanottaja hyväksyy valtuutuksen.

Jos valtakirja koskee merkittävää omaisuutta, kannattaa miettiä myös nimenomaisia kieltoja tai rajoja. Laaja valtuutus voi muutoin antaa valtuutetulle enemmän kelpoisuutta kuin valtuuttaja mielessään tarkoitti.

Mihin yleinen valtakirja ei välttämättä riitä?

Laaja sanamuoto ei ohita lain erityisiä muotovaatimuksia. Kiinteistön myynti on tästä selvä esimerkki: maakaaren mukaan myyntivaltuutus on tehtävä kirjallisesti, myyjän allekirjoitettava se ja valtakirjasta on käytävä ilmi asiamies sekä myytävä kiinteistö. Lähde: Finlex (maakaari)

Myös palveluntarjoajan oma menettely voi rajoittaa yleisvaltakirjan käyttöä. Pankki voi vaatia omaa valtakirjalomaketta, tilinkäyttöoikeutta tai muuta tunnistamista. Verohallinnossa paperinen valtakirja ei anna oikeutta OmaVero-asiointiin. Digitaalisissa viranomaispalveluissa oikeus voidaan tarkistaa Suomi.fi-valtuuksista. Lähde: Verohallinto

Yleinen valtakirja ei myöskään ole edunvalvontavaltuutus. Jos tarkoituksena on varmistaa asioiden hoitaminen tulevaisuudessa tilanteessa, jossa valtuuttaja ei enää kykene itse ymmärtämään asioiden merkitystä, tavallisen valtakirjan sijasta pitää tarkastella edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain mukaista järjestelyä.

Yleisen valtakirjan voimassaolo ja peruuttaminen

Valtakirjaan kannattaa merkitä voimassaolo. Jos laajaa valtakirjaa ei enää tarvita, peruuttaminen pitää toteuttaa tavalla, joka vastaa valtuutuksen antamistapaa. Oikeustoimilain 15 §:n mukaan valtuutetun hallussa pidettäväksi ja kolmannelle esitettäväksi annettuun asiakirjaan perustuva valtuutus peruutetaan ottamalla asiakirja takaisin tai hävittämällä se. Lähde: Finlex (oikeustoimilaki)

Jos valtuutuksesta on ilmoitettu erityisellä tiedonannolla tietylle kolmannelle, oikeustoimilain 12 §:n mukaan peruutuksesta pitää toimittaa tälle tieto. Käytännössä yleisvaltakirjan käytön lopettamisesta on järkevää ilmoittaa niille organisaatioille, joissa asiakirjaa on käytetty, jotta vanha valtuutus ei jää niiden tietoihin epäselvästi voimaan.

Jos haluat korvata vanhan yleisvaltakirjan uudella ja rajatummalla asiakirjalla, uuden valtakirjan yhteydessä kannattaa ilmaista myös vanhan valtuutuksen peruuttaminen. Valtuutetulta pyydetään vanhat alkuperäiset kappaleet takaisin ja tarpeettomat sähköiset kopiot poistetaan mahdollisuuksien mukaan.

Yleisen valtakirjan kolme käytännön riskiä

Yleinen valtakirja voi tuntua helpolta ratkaisulta, koska yhdellä asiakirjalla yritetään kattaa kaikki mahdollinen. Samalla juuri laajuus voi synnyttää ongelmia.

Näitä riskejä voidaan pienentää rajaamalla valtuutusta, käyttämällä määräaikaa ja pitämällä kirjaa siitä, mihin organisaatioihin valtakirja on toimitettu. Jos yksi henkilö tarvitsee useita oikeuksia, toimivallan voi silti kirjoittaa asiaryhmittäin sen sijaan, että annetaan täysin avoin oikeus “kaikkiin asioihin”.

Yleinen valtakirja on siis parhaimmillaan harkittu laaja valtuutus, ei epämääräinen asiakirja. Jos hoidettava asia on jo tiedossa, yksilöity valtakirja on usein yksinkertaisempi sekä valtuuttajalle että vastaanottajalle.

Kenelle yleinen valtakirja sopii parhaiten?

Yleinen valtakirja voi sopia tilanteeseen, jossa valtuuttaja tarvitsee luotetulta henkilöltä apua useissa tavanomaisissa asioissa mutta kykenee itse edelleen seuraamaan, muuttamaan ja peruuttamaan valtuutusta. Tällöinkin valtakirjan tehtäväalueet kannattaa nimetä mahdollisimman käytännöllisesti.

Jos avun tarve on vain yksi tai kaksi tehtävää, rajattu valtakirja on yleensä helpompi. Jos taas kyse on tulevaisuuden toimintakyvyttömyydestä, edunvalvontavaltuutus on oma, erikseen säännelty asiakirjansa. Yleisen valtakirjan paras käyttökohde jää näiden väliin: nykyhetken laajahko mutta hallittavissa oleva puolesta asiointi.

Usein kysyttyä

Viralliset lähteet

Juridiset ja viranomaismenettelyä koskevat ydinkohdat on tarkistettu näistä ajantasaisista virallisista lähteistä. Tarkista erityisesti palvelukohtaiset menettelyt vielä asiointihetkellä, koska verkkopalvelut ja ohjeet voivat muuttua.